lauantai 20. syyskuuta 2008

Nestorin salaisuuus jatkuu

Meni pitkä aika ennen kuin tapasin Nestorin mutta eräänä aamuna Nestori tuli takaisin
kun olin töissä liikkeessä.
Minä tein töitä ja palvelin asiakkaita ja minulla oli kiireinen aamu ja siinä kaiken
touhun keskellä kuulin askeleita yläkerrasta ja kuulin oven avautuvan ja näin
Nestorin tulevan yläkerrasta liikkeen puolelle,me tervehdimme toisiamme ja hän
hän kierteli liikkeessä ja katseli ympäriinsä ja minä jatkoin asiakkaiden palvelemista.
Meni jonkun aikaa ennenkuin viimeinenkin asiakas oli lähtenyt ja oli rauhallisempaa joten jäi aikaa niin että saatoin puhua Nestorin kanssa ja vaihtaa kuulumisia.
Nestori oli tullut edellisenä iltana kotiinsa ja nyt hän tuli tervehtimään minua
ja olin siitä iloinen kun tapasin Nestorin pitkästä aikaa.

Nestori oli käynnyt tapaamassa serkkujaan jotka asuivat kaukana ja hän viipyi
noin kaksi kuukautta matkalla ja myös hän oli tavannut edesmenneen vaimonsa sukulaisia matkallaan.

Mikä oli se Nestorin salaisuus,Nestori ei ole paha ihminen vaan hän on sellainen
hyvän tahdon lähetti joka elää ihmisten keskuudessa ja hän haluaa suojella ihmisiä
niin että heille ei tapahdu mitään pahaa ja siten haluaa varoittaa ihmisiä ja tuo
lohdutusta,lämpöä,turvallisuutta ihmisten keskuuteen.
Mutta Nestori elää omaa elämäänsä ja harvoille ihmisille hän näyttäytyy monet eivät
tiedä hänen olemssaolostaan mutta hän näkee ja tietää kaiken ja hän haluaa hyvää
ihmisille ja haluaa suojella kaikelta pahalta.

Näin Nestori kertoi minulle kun tapasimme pitkästä aikaa ja hän paljasti salaisuutensa kahden kesken.

Aikansa juteltuaan Nestori lähti takaisin yläkertaan ja muutaman päivän kuluttua
me tapasimme uudestaan.

tiistai 16. syyskuuta 2008

Nestorin salaisuus

Minä olin töissä ja olin aloittanut päiväni normaaliin tapaan työpaikallani ja
muutamia asiakkaita oli tullut asioille liikeeseen ja palvelin heitä.
Siinä tein jotain ja sitten huomasin Nestorin joka oli tullut myöskin liikkeeseen
yläkerrasta ja hän oli tullut hiljaa niin että en kuullut hänen tuloansa liikkee-
seen.Hän seisoi siinä nurkassa ja seurasi muita asiakkaita ja muutenkin liikkeen
elämää.
Nestori heilautti kättään minulle ja minä tervehdin Nestoria ja jatkoin töiden tekemistä.
sitten Nestori lähti siitä ja käveli ympäriinsä ja katseli tavaroita,hän ei ostanut
mitään vaan muuten katseli.
Kun asiakkaat oli lähteneet ja liike oli hiljentynyt niin minä ja Nestori aloimme
tai minä kuuntelin kun Nestori alkoi puhua minulle ja hän paljasti erään salaisuu-
den jota hän ei ollut kenellekään puhunut.

Nestori kertoi itsestään,monta kertaa olen tullut tänne liikkeeseen jo aamuvarhai-
sella kun myyjiä on töissä ja liikun täällä mutta kukaan ei huomaa minun
liikkumistani sillä minä liikun niin hiljaa että kukaan ei huomaa minun läsnäoloani
ja kuuntelen myyjien puheita niin ettei kukaan huomaa minua ja myyjät luulevat
olevansa keskenään mutta he eivät aavista sitä että kuulen heidän puheensa.
Myyjät puhuvat sellaisia asioita joita he eivät puhu ulkopuolisille ihmisille,
ne puheet ovat kauheita ja pahoja asioita ja myös kylmänväreet käyvät selässä
kuunnellessa heidän puheita.
Minä kysyin Nestorilta mitä he puhuvat ja millaisista asioista?
Nestori muuttui surullisen näköiseksi ja vastasi siihen ja huokasi ja sanoi:
voi kun tietäisit,ne ovat pahoja asioita ja myös ikäviä,hän oli hetken hiljaa
ja sitten hän sanoi minulle:Ystävä ole varovainen ja sitten hän hymyili
surumielisesti ja ensimmäistä kertaa hän silitti hiuksiani.

Nestori ei halunnut paljastaa enempää sillä kertaa,mutta myöhemmin tulin tietämään
mitä Nestori tarkoitti puhuessaan.
Nestori oli vielä vähän aikaa liikkeessä ja hän lähti takaisin yläkertaan,en
nähnyt Nestoria pitkään aikaan ja kuulin että hän oli lähtenyt matkoille
Aulikin kanssa ja en tiedä milloin hän palaa takaisin.

Se oli Nestorin salaisuus joka paljastui minulle ja se että hän on hiljainen
kulkija ja hän näkee ja kuulee enemmän kuin kukaan siellä kävijöistä tietää.

lauantai 6. syyskuuta 2008



Tässä myös minun neulomat tossut ja nekin aion antaa sukulaislapselle lahjaksi.


Minä neuloin lapaset sukulaislapselle lahjaksi.

perjantai 5. syyskuuta 2008

leivontaohjeet

HELPPO TIRAMISU

150 kg keksit (kaurakeksit tai muuta mistä itse tykkää)
1 dl kahvia
Flora vanilla
Creme bajour (maustamatonta juustoa)
0,25 dl tomusokeria
2 rkl rommia

pinnalle kaakaojauhetta

Asettele keksit astian pohjalle,
kostuta pohja kahvilla.
Vaahdota flora vanilla,
sekoita joukkoon tuore juusto ja tomusokeri.
Mausta seos rommilla.

Kaada seos keksipohjan päälle ja laita kakku jääkaappiin jäähtymään
muutamaksi tunniksi.
Siivilöi kaakaojauhe kakun päälle.


Tiramisu oli todella hyvää ja minun mies tykkäsi myös kovasti.

keskiviikko 3. syyskuuta 2008

Minun vuoroni oli olla töissä ja olin juuri avannut liikkeen kun asiakkaita alkoi tulla sisälle,päivä alkoi ihan kivasti.
Puolenpäivän aikaan oli muutamia asiakkaita kun kuulin että Nestori tuli yläkerrasta
sillä hän käveli niin että sen askeleet kuulin hyvin,hän tuli kuuluvasti kävellen ja
kuulin kun hän meni katsomaan itselleen pukua.
Menin tervehtimään Nestoria ja vaihdoin muutaman sanan Nestorin kanssa ja sitten palasin työhöni ja palvelemaan muita asiakkaita.
Kului vähän aikaa kun yläkerrasta kuului toiset askeleet ja sitten tuli nainen ja
hän meni Nestorin luokse ja he puhuivat toisilleen ja se nainen myöskin alkoi katsoa
itselleen pukua ja löysikin sopivan,hän kysyi minulta saako hän sovittaa sitä
ja annoin luvan,hän meni sovituskoppiin ja sovitti pukua päälleen ja tuli näyttämään
sitä minulle.
Se puku oli kuin tehty hänelle,se oli kaunis hopean harmaa ja se oli pitkä niin että
se laskeutui kauniisti alaspäin.
Liikkeessä oli myös muutamia asiakkaita ja he myös näkivät sen puvun ja he ihastuivat siihen pukuun ja naisasiakkaat istuivat pöydässä ja Aulikki meni samaan
pöytään muiden naisasiakkaiden kanssa ja he puhuivat pitkään toistensa kanssa.
Nestori oli myös sillä välin löytänyt itselleen sopivan puvun ja hän maksoi
omansa.
Kysyin Nestorilta ja siltä naiselta,olivatko he jotain sukua toisilleen,niin Nestori
vastasi siihen ei he ollut sukua,vaan nainen oli hänen naisystävänsä.
Aulikki ja Nestori kertoivat menevänsä erään heidän ystävänsä syntymäpäiville joka
täytti vuosia.
Nestori ja Aulikki ovat upean näköinen pari ja he olivat vähän aikaa vielä ja puhuimme kaikesta ja sitten he lähtivät takaisin yläkertaan ostostensa kanssa.

Minä olin töissä vielä muutaman tunnin ja sitten työvuoron päätyttyäni minä
lähdin kotiin.