maanantai 26. syyskuuta 2016

Pienistäkin asioista voi löytää ilon hetkiä
ja luonto ympärillä on kauniiden hetkien aarreaitta.
Avaa silmäsi näkemään kaikki kaunis luonnossa.

keskiviikko 21. syyskuuta 2016

Sämpy -kissasta kertova kirja

Sämpy kissa elelee Oulun seudulla ja sämpy on tullut tutuksi monelle facebookin kautta,
sämpy on 3 vuotias uros kissa ja perheessä on myös 2 kissaa,Elmeri ja Nelli kissa ja ne on
8-vuotiaita.
minä olen seurannut sämpy kissan elämää jonkun aikaa facebookissa.
Äskettäin on ilmestynyt kirja sämpy kissan elämästä ja sain sen luettavaksi. Kirjassa on kauniita
ja upeita kuvia sämpystä ja elmeristä.
Kirjaan on kirjoitettu Oulun murteella ja minusta ne kuva tekstit ovat mahtavia.
Se on mahtava kirja ja tykkään siitä kovasti. Suosittelen. 

Klikkaa kuvaa suuremmaksi,niin kirjan kansi näkyy paremmin.

perjantai 16. syyskuuta 2016

sunnuntai 11. syyskuuta 2016

Kaverit

Klikkaa kuvaa suuremmaksi

torstai 8. syyskuuta 2016


Klikkaa kuvaa suuremmaksi.

perjantai 2. syyskuuta 2016

Klikkaa kuvaa suuremmaksi.

torstai 1. syyskuuta 2016

Kaunis auringonlasku

Viime elokuussa oli kaunis ilta,otin kuvan järvenrannalla ollessani. Ilta oli kaunis ja lämmin.
Klikkaa kuvaa suuremmaksi.