keskiviikko 31. joulukuuta 2008

Hyvää ja onnellista Uutta vuotta kaikille jotka käyvät täällä blogiani lukemassa.

sunnuntai 28. joulukuuta 2008


Myös tämä kello on pahka puusta tehty ja se on myöskin isäni tekemä kello ja sain sen lahjaksi isältäni.

Pahkapuusta tehty kello ja se on isäni tekemä kello ja se on meidän kodin seinällä.

lauantai 27. joulukuuta 2008


Tämän viikon alussa oli satanut paljon lunta,minulla on kodin portailla jouluvalot ja minä laitoin havun oksia ja jouluvalot laitoin kiinni havunoksiin,vasta satanut lumi on kauniisti havunoksien päällä ja valot näkyy sieltä lumen alta kauniisti.
Kuva ei ole aivan selvä mutta siinä oli jotain kaunista joten en malttanut olla ottamatta kuvaa ja laittaa sen tänne omille sivuille.
Klikkaa kuvaa niin se näkyy selvemmin.
Joulu meni hyvin,aattoiltana olin mieheni kanssa joulua viettämässä mieheni sukulaisten luona.
Oli joulu ruokaa ja juomista.Syötiin ja nautittiin yhdessäolosta ja seurusteltiin.
Joulunpyhät meni myös hyvin,ulkoilin paljon pyhien aikana ja välillä tietysti
tuli nautittua kaikenlaisista joulu herkuista,joulu meni oikein hyvin.

sunnuntai 21. joulukuuta 2008



Iloista joulua kaikille jotka täällä blogissani käyvät.

sunnuntai 14. joulukuuta 2008

Löysin plaza.fi sivuilta hauskan joulutesti joka kertoo joulupöydän persoonani

Joulupöydän persoonani:

Joulupöydän persoonani: moderni puolukkapaistos

Olen moderni puolukkapaistos
Oman tien kulkija, myös jouluna.

Tee sinäkin
Ideakeittiön jouluruoka-testi

www.plaza.fi

perjantai 12. joulukuuta 2008


Kauniita pieniä laavapalloja on muodostunut.


Lisää erilaisia muotoja...
Klikkaa kuvia suuremmaksi.

Laava alkaa saada jo erilaisia muotoja.
Klikkaa kuvia suuremmaksi.

Viime viikolla minä ja mieheni kävimme naapuri kunnassa shoppailemassa ja löysimme kauniin laavalampun.
Laitan muutaman kuvan tästä laavalampusta.Siinä näkyy monenlaisia muotoja ja sitä on kiva seurata.

Tässä myös yksi löydöistäni,valo pyramidi ostin sen nyt tänä syksynä ja se oli minun haaveeni että ostan sen joskus kun näin muutamilla tuttavilla ja ihastuin pyramidiin.Se valaisee kauniisti ja tuo valoa pimeyden keskelle.

Minä kävin viime maanantaina sähköliikkeessä ja löysin tällaisen kauniin kynttilä jouluvalot.On ollut tosi hämäriä päiviä ja aurinkoa ei näy niin laitoin kodin ikkunaan valaisemaan pimeitä päiviä.

tiistai 9. joulukuuta 2008


Tällaisen kauniin kynttiläjalan sain party liteltä kun olin partyliten esittelijänä,
tosi kauniit värit kynttilänjalassa.

Tänään on se päivä,
jolloin saamme uskoa,
että huominen on toivoa täynnä!

Sydämelliset ajatukset
saavat sydämen kehräämään
lämpöisesti
ja pitävät sen terveenä.

torstai 4. joulukuuta 2008



Elämämme polun varteen,
kaikenlaisiin tilanteisiin
on kuin siroteltuna
pieniä,ihania lahjoja,
onnen ja ilon hetkinä helpottamaan
jokapäiväistä taivallustamme.
Mutta ne pitää huomata,
jotta niistä voisi iloita.


Klikkaa kuvaa,niin saat sen suuremmaksi.


Sinua ei ole unohdettu.
Enkeliparvet ovat odottamassa kutsua apuun.
Apuun kaikkiin apua
vaativiin tilanteisiin.


Älä milloinkaan hylkää unelmiasi!
Murheet tulevat ja menevät,
ja onni vaihtelee,
mutta unelmat tekevät
elämästä elämisen arvoista.

maanantai 1. joulukuuta 2008

Iloista joulun odotusta teille!