Minun virkkaamani pöytäliina,sain sen äskettäin valmiiksi
torstai 21. elokuuta 2008
3.Tapaaminen Nestorin kanssa
Minä olin töissä työpaikallani kolme viikkoa ja en nähnyt Nestoria ollenkaan,mutta sitten Nestori ilmestyi työpaikalle ja hän tuli vasta puolen päivän jälkeen työpaikalleni ja kuulin heti askeleista että Nestori on tullut takaisin. Hän tuli sieltä kaupan takaosasta ja hän käveli niin että ettei hänen kävelytavastaan voinut erehtyä. Minä en ollut yksin töissä vaan oli myös toinen työkaveri,Nestori tuli sieltä ja heilautti kättään minulle ja minä vilkutin kättä Nestorille,mutta me ei puhuttu mitään koska Nestori on arka ja hän ei halua tulla huomatuksi jos on muita paikalla. Nestori kierteli aikansa ja katseli itselleen pukua,minä kävin kysymässä löytääkö hän sitä mitä etsii niin hän vastasi ettei ole oikeaa kokoa ja niinpä Nestori lähti kotiinsa yläkertaan.
Meni taas pari päivää ja olin töissä ja Nestori tuli aamulla aikaisin ennenkuin oli myymälää avattu mutta hän ei tullut yksin,hän tuli sinne naisen ja miehen kanssa. Nainen oli upean näköinen,hänellä oli vaaleat hiukset,kiharat ja melko pitkä noin 168cm,hänen seurassaan oleva mies oli myös pitkä,komea ja hänellä oli tummat hiukset ja parta,he olivat todella upea pari. Niinpä Nestori esitteli heidät minulle,he olivat Lydia ja Kalevi ja Kalevi oli Nestorin serkku ja Lydia oli Kalevin vaimo. Nestori halusi esitellä asuinpaikkansa Lydialle ja Kaleville ja myös sen myymälän jossa hän usein kävi ja hän esitteli minut heille myyjänä ja vaihdoimme muutaman sanan keskenämme ja sitten he katselivat ympärilleen ja Lydia löysi itselleen kauniin marimekon kassin ja hän osti sen itselleen. Kun liikkeen avaamisaika lähestyi niin he lähtivät Nestorin luokse yläkertaan juomaan kahvia mutta aikoivat vielä myöhemmin tulla käymään liikkeessä. Niin asiakkaita alkoi tulla Nestorin lähdettyä yläkertaan ja päivä oli ihan mukava ja työtä riitti ja oli välillä myös kiirettä. Iltapäivällä kun liike oli suljettu ja viimeinenkin asiakas oli lähtenyt ja minä lopettelin myös töitä niin Nestori tuli serkkunsa ja hänen vaimonsa kanssa käymään liikkeessä ja siinä me keskustelimme kaikenlaista. Nestori kertoi serkustaan hänen kuunnellessaan vieressä,Kalevi ja hänen vaimonsa käyvät hyvin usein hänen luonaan ja viipyvät monta kuukautta kyläilemässä,jopa 6 kuukautta he voivat viipyä matkoillaan,serkku on sellainen markkinamyyjä ja kiertelee markkinoilla myymässä tuotteitaan.Hän on käsityön tekijä ja valmistaa erilaisia koreja ja sitten myy niitä markkinoilla ja myös messuilla. Sitten Nestori kertoi Kalevin ja Lydian surusta joka heitä oli kohdannut viisi vuotta sitten,heidän omakoti talonsa paloi yöllä,heillä oli yksi tytär joka oli 13 vuotias. He olivat kaikki nukkumassa kun tulipalo syttyi,Lydia heräsi savun hajuun ja herätti miehensä ja he yrittivät päästä tyttärensä huoneeseen,mutta se oli tulessa ja palokunta ei ehtinyt paikalle, mutta Kalevi ja Lydia pelastuivat kuin ihmeen kautta ulos,sitten palokunta tuli paikalle ja talo oli ilmiliekeissä ja palomiehet kiipesivät tikapuilta tytön huoneeseen ja toivat hänet ulos,mutta tyttö oli kuollut,mitään ei voitu tehdä tyttären pelastamiseksi. Se oli kova isku vanhemmille ja he eivät koskaan ole selviytyneet surustaan,he pääsivät silloin tulipalo yönä naapuriin asumaan joksikin aikaa ja sitten löysivät jonkin ajan kuluttua itselleen viihtyisän kodin naapurikunnasta. He jatkoivat elämäänsä ja tekivät työtä mutta suru asuu heidän sydämessään jatkuvasti ja ikävä ja kaipaus on kova. Siksi Kalevi ja Lydia alkoivat kiertolaisen elämän ja tekevät elääkseen markkinoilla myyntityötä ja he tapaavat markkinoilla mielenkiintoisia ihmisiä ja ihmiset ihastuvat heidän tekemiinsä koreihin ja ostavat niitä.
Tällainen oli Kalevin ja Lydian surullinen kertomus ja sitä kuunnellessani myös minulla tuli kyyneleitä silmistä,se tuntui tosi surulliselta. He olivat vähän aikaa liikkeessä ja sitten he lähtivät yläkertaan ja minä lähdin myös kotiin töiden päätyttyä.
tiistai 19. elokuuta 2008
Pitäähän myös Leevi koiran päästä kuvaan,
se tykkää olla kuvattavana:)
Tässä on sohvi niminen kissa
Tässä on justiina niminen kissa:)
Minä olen hyvin kissarakas ihminen joten laitan myös muutamia kuvia kissoista tänne blogiini.
Menin käymään työpaikallani koska minulla oli vapaapäivä ja minulla oli asiaa sinne niin ajattelin piipahtaa siellä. Menin sisään liikkeeseen ja myös Nestori oli siellä käymässä ja me tervehdimme toisiamme ja nyökkäsimme toisillemme. Minä katselin itselleni jotain juhlavaatetta koska oli tulossa suku juhlat ja samalla juttelin parin työkaverin kanssa. Nestori kierteli siellä ja katseli tavaroita eipä hän tainnut mitään löytää itselleen sopivaa tavaraa,niinpä Nestori lähti pois ennen minua. Minä olin siellä vielä vähän aikaa ja lähdin minäkin pois sieltä kun löysin itselleni sopivan juhlavaatteen.
Meni monta viikkoa ennenkuin tapasin Nestorin uudestaan,minun vuoroni oli taas olla töissä ja minulla oli kiireinen aamu työpaikalla. Siinä kiireen keskellä Nestori tuli liikkeeseen ja hän istahti rauhallisesti sohvalle ja seurasi minun touhujani. Nestori kysyi minulta;mitä sinulle kuuluu?Minä vastasin että ihan hyvää missä sinä olet ollut kun sinua ei ole näkynyt moneen viikkoon? Nestori vastasi;en ole ollut tuolla yläkerrassa moneen viikkoon vaan olen ollut sukuloimassa naapurikunnassa ja siksi en ole ollut täällä. Minä sanoin siihen että onko sinulla vaimoa tai lapsia?Nestori alkoi kertomaan itsestään ja näin hän kertoi; Nestorin vaimo oli kuollut 25 vuotta sitten ja hänellä oli poika ja tytär mutta molemmat kuolivat auto onnettomuudessa 10 vuotta sitten,hän oli samassa autossa lasten kanssa,mutta tuli iso rekka vastaan ja törmäsi lasten puolelle autoon mutta hän selvisi ihmeellisesti onnetto- muudesta mutta hän jäi yksin ja hänellä on ikävä vieläkin vaimoa ja lapsia. Kysyin miksi hän sanoo itseään kulkuriksi?Nestori vastasi siihen,siksi koska hän ei ole aina täällä asumassa vaan hän kiertelee paikoissa jotka ovat hänelle rakkaita,hän käy omassa kotitalossaan jonne on 20 kilometriä ja sitä taloa asustaa serkku perheensä kanssa,hän käy tapaamassa serkkuaan ja viipyy aina jonkin aikaa 3viikosta 6 viikkoon ja sitten hän käy välillä vaimonsa kotona ja viipyy vähän aikaa ja siksi hänestä tuli kulkuri ja hän palaa aina liikkeen yläkertaan vierailujen jälkeen. Niin tulin tuntemaan Nestorin ja hänen taustansa ja hän istui aikansa siinä,kun alkoi tulemaan asiakkaita liikkeeseen niin Nestori lähti yläkertaan mutta hän palasi vielä takaisin iltapäivällä liikkeen puolelle.
Eräänä päivänä tapasin kulkurin kun olin töissä kaupassa,hän tuli juuri silloin käymään kun olin laittamassa liikettä kiinni ja olin silloin yksin työvuorossa. Se kulkuri tuli vain sisään ja katseli ympärilleen,se kulkuri oli erikoisesti pukeutunut,hänellä oli pitkä ruskea takki päällä ja lierihattu päässä ja kasvot olivat kurtussa. Hän katseli aikansa ympärilleen ja kyseli tavaroista ja hintoja ja lopulta hän osti astioita,vaatteita ja hän maksoi ostoksensa. Sitten hän vielä oli vähän aikaa siinä ja minä kysyin mistä sinä tulet ja kuka sinä olet? Hän vastasi että hän asuu tämän kaupan yläkerrassa ja hänen nimensä on Nestori,hän on asunut jo vuosi kymmeniä tuolla yläkerrassa ja hän tietää tarkalleen tämän kauppaliikkeen tapahtumat ja myös monia myyjiä on nähnyt tämän liikkeen palveluksessa ja monenlaisia asiakkaita on tullut ja mennyt tuosta ovesta. Minä kysyin Nestorilta eikö kukaan ole sinua nähnyt ja tietääkö kukaan sinusta että asut tuolla yläkerrassa?Nestori vastasi salaperäisesti hymyillen,kyllä monikin tietää minusta ja he tietävät että minä asun tuolla mutta ne jotka tietää sen he ovat myyjiä jotka täällä työskentelevät mutta monikaan asiakas ei sitä tiedä. Sitten Nestori jatkoi ja sanoi;minä olen monet kerrat täällä yksin ollessani liikkunut kun liike on suljettu niin kuljen hiljaa täällä ja katselen ympärilleni ja nautin siitä hiljaisuudesta mikä on iltasella ja yöllä kun päivällä on kovin rauhatonta,silloin olen enimmäkseen omissa oloissani tai seuraan tämän liikkeen elämää tuolta nurkasta ja minua ei kukaan huomaa.
Nestori jutteli siinä aikansa ja hän lähti ostoksineen yläkertaan omaan rauhaan. Siitä alkoi minun ja Nestorin tuttavuus.
maanantai 18. elokuuta 2008
Tässä on minun tekemäni oma koti kullan kallis taulu,olen sen kirjo ommellut ja se on nyt minun