lauantai 31. heinäkuuta 2010


Eilen otin kuvan lokista,mahtavan näköinen lintu.

Muutama päivä sitten oli kaunis kesäpäivä ja oli kaunis pilviharso taivaalla,siitä piti saada kuva.

perjantai 30. heinäkuuta 2010


Karjalanneito niminen kukka kauniisti kukkii vieläkin vaikka ollaan jo heinäkuun lopussa.

Elämäsi ei muodostu päivistä
jotka ovat menneet, vaan päivistä
jotka muistat.

keskiviikko 28. heinäkuuta 2010

PÖRRI PALAA KOTIIN

Meni muutamia päiviä ja eräänä päivänä pörri löysi oikean kodin,eräs ystävä tuli käymään
ja hän tunsi pörrin naapurinsa kissaksi ja hän soitti naapureilleen ja ilmoitti että
pörri oli löytynyt.
Niin oikeat omistajat tulivat hakemaan pörrin,he olivat iloisia kun pörri löytyi.
Nyt pörri on oikeassa kodissa ja siellä se viettää onnellisia kissanpäiviä.

Tarina on tosi koska anoppini luona oli monta vuotta käynnyt pörri ja olimme huolissamme
jos pörri ei löydä omaa kotia ennen kuin syksy tulee ja säät alkaa viilenemään,
mutta onneksi pörri löysi kotinsa ja tarina sai onnellisen lopun.

maanantai 26. heinäkuuta 2010


Pörrillä on kissanpäivät ja se nauttii elämästään.

sunnuntai 25. heinäkuuta 2010


Eräänä päivänä pörri sai päähänsä ja se lähti seikkailemaan ja se kuki pitkiä matkoja ja eräänä päivänä pörri tuli talon pihaan,se talo oli punainen ja siellä oli suuri piha.
Pörri tutki uteliaana talon ympäistöä ja se käveli hiljaa katsellen ympäriinsä.
Yhtäkkiä pörriä alkoi väsyttää ja se tuumi mielessään otanpa nokoset ja niin pörri
asettui tyytyväisenä nukkumaan ja se nukkui monta tuntia ja kun se heräsi,niin oli jo
pimeää.
Pörrillä oli nälkä ja se oli viluissaan ja pörriä pelotti kun paikka oli niin vieras,
yhtäkkiä kuului outoa ääntä ja pörriä pelotti vielä enemmän,hiljaa pörri nousi seisomaan
ja se hiipi katsomaan mikä se ääni oli.
Pörri häämästyi kun se näki kaksi kissaa ja ne oli syömässä ja pörri hiipi hiljaa
lähemmäksi ja se toivoi mielessään voi kun minäkin saisin ruokaa,minulla on kova nälkä.

Muut kissat huomasivat pörrin,ne katsoivat pörriä hetken ja tulivat pörrin luokse,toinen
kissa oli mikki ja toisen kissan nimi oli otto ja ne sanoivat pörrille,
tule syömään meidän kanssamme ja niin pörri meni syömään.

Ruokailun jälkeen pörri leikki uusien kavereiden kanssa ja sitten heitä alkoi
väsyttämään ja alkoivat nukkumaan.

Pörri heräsi pitkän ajan kuluttua ja katsoi ympärilleen mutta mikkiä ja ottoa ei
näkynyt missään,pörri hätääntyi kovasti ja se naukui surullisena.
Pörrille tuli kova koti ikävä ja se lähti kotia kohti mutta se kulki pitkän matkaa
mutta kotia ei löytynyt,se oli eksynyt ja pörri ei tiennyt missä se oli,niinpä
pörri kääntyi takaisin ja meni mikin ja oton kotiin ja siellä se oli pitkän aikaa
ja se sai hyvää ruokaa ja pörri nautti elämästään mikki ja otto kissan kanssa.

Pitkä aika kului kun taloon tuli vieraita,talon omia lapsia ja kun he huomasivat
pörrin,niin he ihastuivat pörriin.
Pörri oli alkuun säikky ja pelokas ja se antanut alkuun silittää mutta kului muutamia päiviä kun pörri tuli rohkeaksi ja se itse lähestyi vieraita ihmisiä
ja ihmiset silittivät sitä ja hellivät ja pörri oli onnellinen ja tyytyväinen elämäänsä.
Välillä kuitenkin pörri muisteli omaa kotiaan ja emäntäänsä ja ikävöi heitä mutta
pörri ei tiennyt minne lähteä ja mistä se löytäisi oman kodin.
Mutta pörri oli uudessa kodissa ja sille annettiin ruokaa ja sitä hellittiin ja se
oli onnellinen.
Talon pojan vaimo Anneli ihastui kissaan kovasti ja hän erityisesti hoiti kissaa,
pörristä ja Annelista tuli hyvät kaverit.

Niinpä Pörri nautti kissanpäivistään,otin kuvia pörrin kissanpäivistä,kun se oikein nauttii elämästään.

KULKURIKISSA PALAA KOTIIN

Olipa kissa jonka nimi on pörri ja se oli kaunis kissa neiti,mutta se oli luonteeltaan
ihmisystävällinen ja se rakasti kissanpäiviä.
Sillä oli hyvä perhe jossa sitä kaikki rakastivat ja hellivät ja pörri oli tyytyväinen
elämäänsä.
Mutta pörrillä oli pahe,se oli luonteeltaan utelias ja se saattoi lähteä kulkemaan pitkiä
matkoja,se tykkäsi tutkia kaikkea ja se oli ahkera pyydystäjä ja erityisesti hiiret
oli sen suurta herkkua.
Mutta oltuaan poissa kotoa muutamia päiviä se palasi kotiinsa perheen luokse ja se le-
päili ja söi hyvää ruokaa ja nautti kissanpäivistä.
Laitoin kuvan pörristä,se on suloinen kissa.

perjantai 23. heinäkuuta 2010


Sinulle ei anneta matkallasi yhtään koettelemusta,
jota et jaksaisi kantaa, vaikka toisina hetkinä
et sitä jaksa uskoakaan.

Hyvin usein voittajat ovat häviäjiä, jotka ovat päättäneet yrittää vielä kerran.

lauantai 17. heinäkuuta 2010


Tänään on ollut kaunis heinäkuinen päivä,kuva otettu järveltä.

keskiviikko 14. heinäkuuta 2010


Kaunis pilvi taivaalla,aurinko paistoi eilen illalla ja kultasi säteillään pilven kauniiksi.Minun mielestäni erikoisen näköinen.

Kaunis taivas ennen ukkosilmaa.

Eilen illalla ennen ukkosilmaa taivas oli kaunis ja aurinko paistoi kauniisti pilven takaa ja auringonsäteet kultasi kauniisti pilvet.

maanantai 12. heinäkuuta 2010


Kaunis ilta eilen illalla.

sunnuntai 11. heinäkuuta 2010


Usko itseesi. Nouse siivillesi ja anna niiden kantaa. Sinut kauas -päämäärääsi saakka.
Katsele korkeudesta alas ja nauti näkemästäsi. Sinä pärjäät kyllä -kun uskot itseesi.

lauantai 10. heinäkuuta 2010


Kaunis kesämaisema järveltä otettuna.

perjantai 9. heinäkuuta 2010


Eilen illalla oli kaunis aurinkoinen heinäkuun ilta,tosi mahtava maisema ja pilviä
oli taivaalla ja siinä pilven keskellä oli reikä ja sieltä näkyi taivasta.

keskiviikko 7. heinäkuuta 2010


Misu ja onni ovat kovia leikkimään ja tässä kuvassa ne on myös leikkisällä tuulella.

Mukavat kissanpäivät tällä toisella kissanpennulla,sen nimi on misu.

Keväällä mirri sai kokea iloisen perhetapahtuman ja mirri sai kolme suloista kissanpentua
ne ovat suloisia ja kovia leikkimään.
Yksi pennuista on jo mennyt uuteen kotiin ja kaksi kissan pentua jäi vielä.
Tässä kuvia kissanpennuista.
Tässä on onni niminen kissanpentu.

tiistai 6. heinäkuuta 2010


Minä olen tutustunut naapuriin ja hänellä on kissa ja sen nimi on Mirri ja
se on suloinen kissa.
Viime kesänä naapuriin tuli uusi kissa ja näin sen viime kesänä juhannuksen aikaan ja
siitä meidän ystävyytemme alkoi,siis minun ja mirrin ystävyys,kun näin sen pentuna
ja otin sen syliini ja siinä se oli minun sylissä ja siinä se kehräsi tyytyväisenä.

Tässä kuva mirristä,ei kovin onnistunut kun se ei olisi antanut itseään kuvata niin
otin siitä kuvan kiireessä.

Kaunis aurinkoinen kesäpäivä järvenrannalla.Ihana on suomen kesä.

sunnuntai 4. heinäkuuta 2010



Rakasta elämää, niin elämä rakastaa sinua.


Kaikista unelmistamme voi tulla totta, jos meillä vain on rohkeutta tavoitella niitä