Talvinen kuva otettu kosken rannalla. Klikkaa kuvaa suuremmaksi.
sunnuntai 28. joulukuuta 2014
torstai 18. joulukuuta 2014
sunnuntai 14. joulukuuta 2014
Kukka-Rosan ja Valtterin pelottava hiihtoretki
Elettiin joulukuun alkua ja lunta oli satanut puoli metriä ja päivät oli lyhyitä ja pimeitä.
Ihmiset elivät omaa elämäänsä,myös Kukka-Rosa ja Valtteri perheensä kanssa.
Eräänä päivänä Kukka-Rosa ja Valtteri olivat menossa hiihtämään metsään ja heillä oli tarkoitus
yöpyä metsästysmajassa joka sijaitsi viiden kilometrin päässä ja metsästysmaja oli helppoa pitää
lämpimänä myös talvella.
Niinpä Kukka-Rosa ja Valtteri lähtivät hiihtämään ja heillä oli eväät mukana ja he hiihtivät pari tuntia
ja he tulivat metsästysmajalle.
He sytyttivät tulen takkaan ja asettuivat majaan ja nauttivat luonnon rauhasta.Tuli ilta ja oli melko pimeää,
Kukka-Rosa ja Valtteri istuivat sohvalla ja yhtäkkiä ulkoa kuului rapinaa niinkuin joku olisi raapinut seinää,
Kukka-Rosa ja Valtteri säikähtivät ja katsoivat toisiaan hämmästyneenä ja Valtteri meni ulos portaille
katsomaan,mikä se oli,siellä ei näkynyt mitään.
Valtteri palasi takaisin ja meni istumaan sohvalle ja kului noin 5 minuuttia kun taas kuului rapinaa ulkoa
Kukka-Roosaa alkoi pelottamaan ja kysyi kuiskaten mikä tuo on? Valttteri vastasi kuiskaten en tiedä
ja nyt Valtteri ja Kukka-Rosa menivät yhdessä ulos ja Kukka-Roosa huusi kuka siellä on,tule esiin.
He katsoivat ympärilleen ja kuulostelivat mutta ketään ei näkynyt ja mitään ääntä ei kuulunut niin he
menivät takaisin sisälle.
Loppu ilta oli rauhallinen ja Kukka-Rosa ja Valtteri menivät nukkumaan ja nukkuivat rauhassa
aamuun asti. Kun he heräsivät ja huomasivat ilokseen että aurinko paistoi ja oli kaunis aurinkoinen
talvi aamu.
He olivat metsästysmajassa koko päivän,he kävivät välillä hiihtämässä,kun he hiihtivät järven jäällä
ja Valtteri huomasi yhtäkkiä suden jälkiä lumessa,järvi oli muutaman metrin päässä metsästysmajassa.
Valtteri ja Kukka-Rosa katsoivat toisiaan hämmästyneinä ja pelokkaina toisiinsa ja Kukka-Rosa
kysyi Valtteri; olikohan se susi joka kävi illalla raapimassa seinää?
Valtteri vastasi,en tiedä,toivottavasti se ei ollut susi.
He jatkoivat hiihtämistä vielä vähän aikaa ja he palasivat takaisin metsästysmajaan,kun he tulivat
pihaan,he huomasivat että metsästysmajan ovi oli auki ja Kukka-Rosa tiesi että he olivat panneet
oven kiinni niin lämmin olisi majassa mutta nyt ovi oli auki ja siellä oli nyt kylmä.
Valtteri otti sukeset jalasta nopeasti ja hän meni sisään ja Kukka-Rosa juoksi majaan Valtterin
perään.
He kiersivät majassa ja katselivat ympärilleen mutta ketään ei näkynyt mutta ruokaa oli hävinnyt
ja se oli keittiössä. Kukka-Rosa ja Valtteri olivat harmissaan kun ruokaa oli hävinnyt ja se oli syöty.
Mutta heille oli jäänyt vielä syötävää niin he pärjäsivät vielä vähän aikaa mutta ei se silti mukavalta
tuntunut kun joku oli syönyt ilman lupaa heidän ruokaansa.
Tuli ilta ja he istuivat sohvalla ja yhtäkkiä kuului seinän takaa kovaa rapinaa ja se kuului siltä kuin
olisi seinää raavittu kovasti ja Kukka-Rosa ja Valtteri säiikähtivät kovasti ja he hyppäsivät ylös
ja juoksivat ulos katsomaan mikä se oli ja he huomasivat portailla suden ja se oli iso susi
ja se murisi hiljaa uhkaavasti.
Kukka-Rosa ja Valtteri säikähtivät kovasti ja he juoksivat takasin sisään ja he panivat oven
lukkoon.
Taas kuului kovaa rapinaa ja nyt susi raapi ja välillä susi ulisi ja Valtteria ja Kukka-Rosaa
pelotti kovasti.
Kukka-Rosa vilkaisi ikkunaan päin ja hän huomasi kauhukseen että susi katsoi heitä ikkunan ulkopuolelta
silmät kiiluen ja Kukka-Rosa huusi pelosta ja hän sanoi että susi on ikkunan takana ja Valtteri
hyppäsi ja hän juoksi ikkunan luoksen ja hän veti verhot ikkunan eteen ja hän meni toisen ikkunan
luokse ja hän veti myös toisen ikkunan eteen verhot.
Kukka-Rosaa ja Valtteria pelotti tosi paljon ja he sammuttivat valot majasta ja menivät nukkumaan.
He valvoivat hiljaa ja kuuntelivat ulkoa kuuluvia ääniä mutta he eivät kuulleet rapinaa eikä raapintaa.
He nukahtivat ja he saivat nukkua rauhassa aamuun asti.
Kun he nousivat ja he päättivät lähteä takaisin kotiin perheensä luokse ja he pakkasivat tavaransa
ja he lähtivät majasta, Kun he tulivat ulos niin he huomasivat ulkona suden jälkiä ja he katselivat
ympärilleen mutta he eivät nähneet sutta.
Mutta he eivät tienneet että susi seurasi heidän liikkumistaan ja susi seisoi puun takana,puu oli iso
ja se suojasi hyvin niin ettei Kukka-Rosa ja Valtteri eivät huomanneet sutta puiun takana seuraavan
heidän liikkumista.
Niin Kukka-Rosa ja Valtteri lähtivät hiihtämään takasin kotiin ja he nauttivat luonnon rauhasta ja
he olivat rentoutuneita.
Kun Kukka-Rosa ja Valtteri hiihtivät eteenpäin niin susi lähti heidän peräänsä ja se kulki muutaman
metrin päässä mutta se kulki hiljaa heidän perässään niin Valtteri ja Kukka-Rosa eivät huomanneet
sutta.
Kukka-Rosa ja Valtteri olivat hiihtäneet yli tunnin ja susi seurasi yhä heitä mutta ei ollut enää pitkä
matka kotiin,he olisivat kotona 10 minuutin kuluttua.
Kun he alkoivat lähestyä kotia niin susi lähti juoksemaan kovaa vauhtia Kukka-Rosan
ja Valtterin perässä.
Valtteri kuuli takaansa outoa liikettä ja läähätystä ja Valtteri kääntyi katsomaan taakse ja hän huomasi
kauhukseen että susi oli heidän takana ja hän näki sen juoksevan kovasti ja nyt susi murisi juostessa
ja Valtteri huusi Kukka-Rosalle;susi on takana,varo!
Kukka-Rosa katsoi taakseen ja hän näki suden lähestyvän kovaa vauhtia heitä kohti
Kukka-Rosa huusi pelosta ja kauhusta,miten heidän kävisi.
Valtteri huusi Kukka-Rosalle nyt lähdetään hiihtämään kovaa vauhtia,olemme kotona kohta
ja niin he lisäsivät vauhtia ja susi juoksi heidän takanaan ja Kukka-Rosa kuuli että susi oli lähellä
Kukka-Rosaa ja Kukka-Rosa otti sauvansa ja heitti kohti sutta ja susi säikähti suksisauvaa
ja se kääntyi ja juoksi kauemmas.
Kukka-Rosa ja Valtteri hiihtivät lujaa vauhtia ja he vilkaisivat taakseen ja huomasivat suden
juoksevan heitä kohti ja he lisäsivät vauhtia ja he huomasivat ilokseen kotinsa näkyvän
puiden takaa ja he hiihtivät lujaa vauhita ja susi juoksi heidän takanaan.
Valtteri ja Kukka-Rosa hiihtivät lujaa vauhtia ja he kuulivat korvissa kun susi juoksi lähellä
heitä ja se läähätti kovasti. Kukka-Rosaa ja Valtteria pelotti kovasti ja veri kohisi korvissa
kun matka tuntui pitkältä ja pelotti että joutuvatko he suden suuhun.Kukka-Rosa itki ääneen
ja huusi sudelle jätä meidät rauhaan. Mutta susi vain juoksi heidän perässä ja Kukka-Rosaa
pelotti ja hän huusi auttakaa,auttakaa,susi on meidän takana mutta kukaan ei kuullut ja Valtteri
huusi Kukka-Rosalle koeta vielä jaksaa me ollaan kohta kotona.
Kukka-Rosaa hengästyi ja häntä ahdisti koska hän tunsi suden olevan ihan lähellä.
Valtteri ja Kukka-Rosa olivatt jo kotinsa pihassa ja Kukka-Rosa riisui sukset jalasta ja
hän lähti juoksemaan portaita kohti ja hän kuuli kun Valtteri huusi pelosta ja Kukka-Rosa
huomasi luudan portaiden vieressä ja Kukka-Rosa otti luudan ja hän kääntyi katsomaan
taakseen ja hän huomasi kauhukseen että susi oli ottanut Valtterin jalasta kiinni ja susi murisi
uhkaavasti Valtterille.
Kukka-Rosa juoksi kovaa vauhtia suden ja Valtterin luokse ja hän löi luudalla sutta niin että
susi päästi otteensa Valtterin jalasta,mutta Valtterin jalasta tuli verta.
Kukka-Rosa löi löi sutta ja hän vain löi ja hän osui luudalla suden selkään ja susi ulisi kivusta
ja yhtäkkiä susi kääntyi ja se lähti juoksemaan takaisin metsään.
Kukka-Rosa ja Valtteri menivät sisään ja Valtteri huusi kivusta koska susi oli puraissut Valtterin
jalkaa ja siitä tuli runsaasti verta,
Kukka-Rosa puhdisti jalan ja laittoi siihen siteen.
Kukka-Rosalla oli pelottava seikkailu ja Valtterin jalka oli kipeä monta viikkoa ja Valtterin
jalkaan jäi suden puremat arvet.
.

keskiviikko 3. joulukuuta 2014
Sudet uhkaa jatkuu
Oli kulunut neljä tuntia ja sudet piirittittivät yhä Kukka-Rosaa ja Valtteria,heitä pelotti ja oli kylmä ja heitä
palelsi kovasti. Valtteri yritti lähteä juoksemaan kun yksi susista meni makuulle maahan ja se alkoi torkkumaan niin silloin Valtteri lähti juoksemaan mutta susi heräsi Valtterin liikkumiseen ja se hyppäsi
jaloillleen ja se lähti juoksemaan Valtterin perään ja susi meni Valtterin eteen ja se murisi ja irvisteli vihaisesti
hampaitaan kiristellen Valtterille ja Valtteri lähti kävelemään takaisin päin ja niin Valtteri joutui menemään
takaisin paikalle ja kolme sutta alkoi piirittivät Vallterin niin hän ei pystynyt liikkumaan.
Sillä aikaa Kukka-Rosa oli hädissään ja peloissaan sillä kaksi muuta sutta seisioivat Kukka-Rosan
vieressä ja yhtäkkiä toinen susista tarttui Kukka-Rosan jalkaan ja se kaatoi Kukka-Rosan maahan
Kukka-Rosa huusi kauhuissaan pelosta, jättäkää minut rauhaan,ei,ei,ei! Kukka-Rosa itki ja oli peloissaan
ja tilanne oli kauhea ja Valtteri huusi kasvot kalpeana ja hän oli hyvin vihainen susien käytöksestä,mutta
sudet olivat rohkeita mutta röyhkeitä.
Sitten susi alkoi raahaamaan jalasta Kukka-Rosaa lähellä olevaa ulkorakennusta kohti, Kukka-Rosaa
pelotti todella ja hän yritti potkia sutta pois mutta ei pystynyt koska kaksi muuta sutta oli Kukka-Rosan
vieressä ja ne murisi uhkaavasti.
Kukka-Rosan ja Valtterin vanhin poika Pete oli 14-vuotias ja hän oli kotona,hän alkoi ihmettelemään
missä vanhemmat oli,kun heitä ei näkynyt kotona.
Niinpä Pete lähti etsimään vanhempiaan ulkoa,hän tuli ulos ja hän kuuli huutoa ja vihaista susien ulvontaa,
hän käveli katsomaan lähemmäs mistä ääni kuulu ja hän huomasi kauhuissaan että sudet piirittivät
hänen vamhempiaan ja Pete huomasi kuinka susi raahasi hänen äitiään.
Se oli kauheaa katsottavaa ja Peteä pelotti kovasti mutta hän kääntyi nopeasti ja meni takaisin sisään
ja hän huusi veljeään Jereä apuun ja Jere tuli toisesta huoneesta ja Pete kertoi veljelleen mitä tapahtui
ulkona ja Jere oli kauhuissaan ja hän huusi pelosta.
Pete sanoi veljelleen,nyt toimitaan pian! Jere nyökkäsi ja vastasi siihen,meidän pitää pian toimia.
Niin veljekset alkoivat miettiä mitä tehdään ja Pete muisti että oli vanhoja heinäseipäitä heinäladossa
ja hän sanoi siitä veljelleen,
Niinpä veljekset menivät hiljaa talon ovesta ulos ja menivät hakemaan heinäseipäitä ja he ottivat
bensaa ja tulitikut ja kastelivat seipäät bensalla ja sytyttivät monta heinäseivästä tulella ja he lähtivät
hiljaa kulkemaan susia kohti.
Sillä aikaa susi oli raahannut Kukka-Rosan ulkorakennukseen ja siellä makasi Kukka-Rosa rakennuksen
lattialla peloissaan,oli pimeää ja kylmää ja hän tärisi pelosta ja kylmästä ja kaksi sutta jäi vartioimaan
Kukka-Rosaa.
Valtteri seisoi ulkona kolmen suden vartioimana ja Valtteria pelotti ja hän oli hyvin huolissaan vaimonsa
puolesta mitä ne tekivät hänen vaimolleen,.
Valtteri yritti liikkua mutta susi murisi uhkaavasti ja silmät kiiluen,Valtteri yritti potkaista yhtä sutta mutta
susi puraisi Valtterin kättä ja se kävi kipeästi.
Valtteri huusi kovaa ja häntä pelotti ja hän huusi:Auttakaa meitä eikö kukaan kuule,auttakaa!
Meni noin kaksi minuuttia kun Valtteri huomasi valon joka lähestyi koko ajan,mutta sudet eivät
huomanneet koska ne seisoivat niin että valo tuli susien takaa.
Mutta Valtteri huomasi mutta hän hillitsi itsensä ja eikä tehnyt mitään liikkeitä etteivät sudet huomanneet
valoa joka lähestyi.
Pete heilutti vähän palavaa seivästä niin että hänen isänsä näki ja Pete nyökkäsi veljelleen ja he hiipivät
siusien taakse ja ne eivät huomanneet eivätkä kuulleet sillä ne tarkkailivat kovasti Valtteria.
Niinpä Pete ja Jere heittivät palavat seipäät susien päälle ja sudet säikähtivät tulta ja ne murahtivat kauhusta
ja Valtteri sieppasi yhden palavan seipään ja heitti yhden suden päälle ja sen turkki kärähti vähän
mutta susi murisi ja ne kaksi muuta sutta olivat hyvin peloissaan.
Valtteri sanoi pojille pitäkää sudet tulen avulla paikoillaan ja niin hän juoksi kädessän palavat seipäät
ja juoksi kohti ulkorakennusta kohti ja yksi susi oli rakennuksen ulkopuolella,se alkoi murista
uhkaavasti kun se huomasi Valtteri ja palavan seipään Valtterin kädessä ja Valtteri heitti palavan seipään
suden päälle ja susi kaatui maahan ja suden jalka oli tulessa ja se ulvoi kivusta ja pelosta.
Sitten Valtteri juoksi sisälle ulkorakennukseen ja huomasi vaimonsa olevan elossa mutta kaksi sutta
oli Kukka-Rosan vieressä vartioimassa.
Sudet kääntyivät nähdessään Valtterin ja Valtteri heitti palavat seipäät niiden päälle ja sudet säikähtivät
ja juoksivat ulos ulvoen pelosta ja samalla ne näkivät kaverinsa makaavan maassa,mutta ne juoksvat pakoon
tuntureille ja kolme muuta sutta seurasivat niitä ja ne ulvoivat juostessaan pakoon.
Kukka-Rosa nousi istumaan ja hän tärisi järkytyksestä ja pelosta ja Valtteri nosti hänet seisomaan
ja he tukivat toisiaan.
Pete ja Jere juoksivat ulkorakennukseen ja huomasivat vanhempien olevan elossa ja hyvässä kunnossa
ja he olivat iloisia kun he olivat elossa ja kaikki oli päättynyt hyvin.
Niinpä he menivät sisälle kotiinsa.
Tästä tarinasta alkoi Kukka-Rosan ja Valtterin ja heidän perheensä seikkailu.

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)