maanantai 18. toukokuuta 2015

Ken omistaa ystävän aidon,
oikean,
hän aarteen saanut
on kultaakin kalliimman.

lauantai 16. toukokuuta 2015

Metsässä

Minulle on metsä hyvin tärkeä, tykkään liikkua siellä ja katselen luontoa. Minulle metsä merkitsee
paljon myös sitä että saan rauhoittua, kuuntelen lintujen viserrystä, tuulen huminaa ja olen vain omien ajatusteni kanssa.
Tänään otin kuvan ja kuvassa näkyy iso kivi. Klikkaa kuvaa suuremmaksi.

perjantai 15. toukokuuta 2015

ON VAIN YKSI
TIE ONNEEN -

     On lakattava murehtimasta
     asioista, jotka eivät ole meidän
     vallassamme.
    

maanantai 11. toukokuuta 2015

Aika
ei koskaan ota
arvokkaita asioita pois,
se vain lisää
elämäämme
uusia näkökulmia.

keskiviikko 6. toukokuuta 2015

Eilen tiistaina 5.5.2015 otin kuvan pilvestä. Klikkaa kuvaa suuremmaksi.

maanantai 4. toukokuuta 2015

Puussa on tuulenpesä, eilen otin kuvan kun olin kävelemässä luonnossa. Tämä ei ole tuulenpesä
vaan se on naavaa. Pyydän anteeksi erehdystäni kun luulin sitä tuulenpesäksi mutta se olikin naavaa.
Klikkaa kuvaa suuremmaksi.
Ilta taivas, aurinko paistaa puiden takaa, minä otin kuvan viime viikon tiistaina.
Klikkaa kuvaa suuremmaksi.

sunnuntai 3. toukokuuta 2015

Elämän kukat ja riemunruusut kestävät
vain hetken.
Sydän puhdas ja mieli vakaa kestää
elämän retken.

KEVÄT

Tuuli hiljaa henkäilee,
aalto vapaa välkkyilee,
pikkulintu suruton
laulelee; "nyt kevät on!"
Vuokko kaino kuvustaan
avaa silmäns' unestaan,
kaunokuvat hymyten
nousee kaste niityllä.