tiistai 28. tammikuuta 2020

Kun iloitsee
pienistä asioista,
  voi iloita usein.

sunnuntai 26. tammikuuta 2020






Tänään aamupäivällä kuvasin,puut ovat lumen peitossa,viime yönä oli satanut lunta
ja pakkasta oli -6 C ja ihana aurinkoinen talvipäivä.
Klikkaa kuvaa suuremmaksi.

keskiviikko 22. tammikuuta 2020

Illan näkymä eilen,tähdet syttyy tuikkimaan.






Klikkaa kuvaa suuremmaksi.

sunnuntai 19. tammikuuta 2020






Meillä palaa Led-valot,minä ostin ne viime vuonna lokakuussa.
Klikkaa kuvaa suuremmaksi.

keskiviikko 15. tammikuuta 2020






Komea kuu oli sunnuntai-iltana 12.1.2020. 
Klikkaa kuvaa suuremmaksi.

sunnuntai 12. tammikuuta 2020




Elämän 
kauneus
on hetkissä.

perjantai 10. tammikuuta 2020

Jääpuikko


Jääpuikko oli erikoisessa paikassa,se oli jäätynyt pihalamppuun kiinni, minä kuvasin sen 
joulu aaton aattona 23.12.2019.  Klikkaa kuvaa suuremmaksi.

torstai 2. tammikuuta 2020

Lapsuuden muistoja tulee mieleen kun kuvasin talvimaisemaa.
Klikkaa kuvaa suuremmaksi.

keskiviikko 1. tammikuuta 2020





Joulukuussa kuvasin. Klikkaa kuvaa suuremmaksi.