tiistai 17. helmikuuta 2009


Tällaisen kauniin taulun sain lahjaksi kun muutin ensi kerran omaan kotiin 80-luvulla,
monet vieraani ovat ihailleet sitä kun ovat nähneet sen.
Minusta se on myös kaunis ja siinä näkyy erilaiset värit.
Klikkaa kuvaa.

Löysin tällaisen viherkasvin kirpputorilta,se on oikea kasvi,mutta en tiedä sille nimeä.Tietääkö joku mikä on tämän kasvin nimen?Jos tiedätte niin kertokaa siitä,
olisi kiva tietää mikä on kukan nimi.
Klikkaa kuvaa.
Tonnikala piirakka

3 dl vehnäjauhoja
150 g margariinia tai voita
1 tl suolaa
0,5 dl vettä/kermaa

Nypi vehnäjauhot, suola ja margariini murumaiseksi seokseksi, lisää joukkoon kylmä neste.

Painele taikina pyöreän piirakkavuoan pohjalle ja reunoille. Paista pohjaa uunin alatasolla n. 10 minuuttia 225 asteessa.

Täyte:
1 prk tonnikalaa
paprikaa
tilliä
100-200 g juustoraastetta
3 munaa
3 dl kerma-maitoa
suolaa

Ota pohja uunista ja lisää tonnikala, paprikasuikaleet ja kerma-maito, johon olet lisännyt muut täytteen ainekset.

Jatka paistamista uunin alatasolla 200 asteessa n. 30 minuuttia.
Mikäli teet pellillisen piirakkaa, tuplaa sekä pohjan, että täytteen ainekset.


Tonnikala on erityisen hyvää,vaikka se on rasvaista mutta muuten maukasta ja se on
meidän perheen herkkua.

lauantai 14. helmikuuta 2009


Hyvää ystävänpäivää teille kaikille,jotka käytte blogissani.

keskiviikko 11. helmikuuta 2009


Minä löysin kauniin rasian,jossa voi säilyttää pieniä esineitä.

Löysin tällaisen kauniin kermakon kirpputorilta.
Klikkaa kuvaa niin näet sen paremmin.

perjantai 6. helmikuuta 2009

Kinkkupiirakka

7,5 dl vehnäjauhoja
250 g voita sulatettuna
1 dl kylmää vettä

täyte:
n. 300 g kinkkusuikaleita
5 munaa
5 dl kevytkermaa
400 g juustoraastetta

Sekoita pohjan ainekset keskenään ja painele leivinpaperilla vuoratun uunipellin pohjalle ja reunoille (Niksi: Käytä ulkopuolelta kylmällä vedellä kostutettua juomalasia kaulimena...)
Sekoita täytteen aineet keskenään, kaada pohjan päälle, paista 200 astetta n. puoli tuntia.

Siitä tuli erittäin hyvää.

keskiviikko 4. helmikuuta 2009


Löysin myös kauniin kannun kirpputorilta.

Minä löysin kirpputorilta jalkapallo joukkueen logolla päällystetty sikariaski.
Se on harvinainen keräily esine.