sunnuntai 30. marraskuuta 2014

Sudet uhkaa

Olipa kaupunki nimeltään Saaga,se oli tunturien ympäröimä,joka puolella kohosi tuntureita,ne oli korkeita.
Siellä oli noin 1000 asukasta,ihmiset olivat onnellisia ja elivät tyytyväisinä elämäänsä.
Saagassa asui myös Kukka-Rosa perheensä kanssa,hänellä oli mies Valtteri ja kolme lasta ja oli myös
Miska niminen kissa.

Elettiin tavallista arkipäivää Saagassa ja oli syksy. Odotettiin innolla talven tuloa ja lunta,niin päästäisiin
hiihtämään ja luisteltemaan ja talven tuloa odotti myös Kukka-Rosan perhe.
Toive toteutui ja eräänä aamuna herättiin kun oli satanut lunta 20 senttiä ja lapset olivat innoissaan
ja aikuiset olivat myös iloisia.
Niinpä aikuiset ja lapset puuhailivat innokkaina ulkona ja kaikilla oli hauskaa ja ei ollut huolenhäivää,
meni monta päivää ja elettiin arkissa touhuissa ja sitten alkoi tapahtua kauheita asioita.

Seuraavana aamuna Valtteri meni ulos ja hän huomasi lumessa susien jälkiä ja hän huusi vaimolleen
Kukka-Rosalle,tule katsomaan,täällä on ollut susia viime yönä.
Kukka-Rosa tuli ulos katsomaan susien jälkiä ja siellä oli kuuden suden jäljet lumessa ja jäljet tulivat
tuntureilta päin.

Valtteri ja Kukka-Rosa säikähtivät ja menivät nopeasti takaisin sisään. He katsoivat ulos ikkunasta
ja he huomasivat yhden suden kiertelevän lähellä taloa,susi ulvoi ja murisi ja näytti hampaita.
Näkikö susi jotain ja siksi se murisi ja sillä oli valtavat isot valkoiset hampaat, Kukka-Rosan
perhettä pelotti.
Susi lähti pois pihasta muutaman minuutin kuluttua. Mutta Kukka-Rosa ja hänen perheensä
eivät menneet ulos vaan olivat sisällä.

Monta tuntia kului ja oli tullut pimeää ja  Miska halusi mennä ulos ja niinpä Kukka-Rosa
päästi kissan ulos.
Noin 10 minuuttia kului ja Kukka-Rosa avasi oven ja hän huomasi kissan juoksevan hädissään
kotiinsa ja hän huomsi että susi juoksi kissan jäljessä ja se yritti saada kissan kiinni ja kissa juoksi
kauhuissaan sisälle taloon ja Kukka-Rosa laittoi äkkiä oven kiinni mutta hän ei meinannut saada
ovea kiinni koska susi oli jo oven välissä.

Kukka-Rosa työnsi tyonsi ja vielä kovemmin ja Kukka-Rosaa pelotti kovasti jos susi pääsee
sisälle ja suden kuono oli vieläkin oven välissä,suden vihainen katse näkyi oven välistä ja hampaat
irvessä se murisi kovasti Kukka-Rosalle ja Kukka-Rosa huusi pelosta.
Kukka-Rosa työnsi ovea kovemmin ja kovemmin ja sitten hän työnsi voimakkaasti oven kiinni
ja hän sai oven lukkoon ja susi jäi ulkopuolelle.

Kukka-Rosa vapisi pelosta jä järkytyksestä taistelusta suden kanssa. Hän katsoi ulos ikkunasta
ja huomasi suden juoksevan takaisin tuntureille.

Meni monta päivää ja eräänä päivänä oli jo alkanut hämärtää,
Kukka-Rosa ja Valtteri oli ulkona pihassa ja tuntureilta alkoi kuulua susien ulvontaa ja samalla
he näkivät neljä sutta juoksevan taloa kohti.
Kukka-Rosa ja Valtteri olivat muutaman metrin päässä talosta ja he lähtivät juoksemaan taloon
mutta eivät ehtineet kun kaksi isoa sutta tulivat vastaan muristen ja hampaita irvistäen,
Kukka-Rosaa ja Valtteria pelotti kauheasti, he huomasivat että tuli lisää susia tuntureilta ja sudet
piirittivät heitä joka puolelta.
Kukka-Rosa huusi pelosta ja Valtteri oli kalpea kasvoiltaan,mitä me tehdään kysyi Kukka-
Rosa,yksi susi tuli nuuskimaan Kukka-Rosaa ja Kukka-Rosa seisoi kauhusta kankeana.
Kukka-Rosa huusi,auttakaa meitä,eikö kukaan kuule,auttakaa,sudet syö meidät,eikö
kukaan kuule!
Kukka-Rosa itki pelosta ja huusi kauhuissaan.

Sudet ulvoivat heidän ympärillään ja murisivat hampaat irvessä ja Kukka-Rosaa ja Valtteria
pelotti kovasti.

Miten heidän kävikään,sillä he joutuivat olemaan susien saartamana kolme tuntia,
Jatkoa tulee tarinaan,lue seuraavasta tarinasta,mitä Kukka-Rosalle ja Valtterille tapahtui.









Ei kommentteja: