tiistai 2. huhtikuuta 2019

Helppo Tortilla-jauheliha vuoka

Minä tein tortilla-jauheliha vuoan,se oli helppo valmistaa.
En ole ennen tehnyt tortilloista mitään,se oli ensimmäinen kerta kun tein tortilloista
ruokaa. Minä näin jossain netissä että joku oli tehnyt tortilla-jauheliha vuokaa,
niinpä ajattelin itsekin valmistaa,se oli hyvää ja aion tehdä toistekin.
Jos tekee enemmän niin sen voi pakastaa ja voi lämmittää sitä myöhemmin.

Ohje: ( Jokainen saa maustaa mieleisekseen,siksi en laittanut mausteiden määrää)

Tortillaa              (Ruokailijamäärän mukaan)
400 g      Jauhelihaa
Suolaa, Mustapippuria, Santa Maria Tacomaustetta
1/2 rkl     Tomaattimurskaa
Ripaus   Juustoraastetta
 1/2 dl    Ruokakermaa
Leikkaa tortillalevyt pieniksi paloiksi vuokaan 
 Valmista jauheliha jauhelihakastikkeen mukaan.
Ruskista jauheliha,lisää suola ja mustapippuri jauhelihan sekaan

Minä kaadoin 1/2dl vettä jauhelihan joukkon ja sekoita se joukkoon, 
lisää tomaattimurskaa jauhelihaan joukkoon ja sekoita sekaan ja lisää joukkoon
tacomauste ja ruokakermaa ja sekoita se ja lisää hieman juustoraastetta joukkoon.

Kaada jauhelihakastike tortilloiden päälle ja sekoita tortillat ja jauhelihat keskenään,
Minä ripottelin hieman juustoraastetta tortillan päälle.

Paista 225C  10-15minuuttia.
Minä paistoin 15 minuuttia,siitä tuli parempaa.





2 kommenttia:

Nila kirjoitti...

Jännä ohje kiitos.

pirren omat jutut ja käsityöt kirjoitti...

Kiitoksia,on se erikoinen ohje.Ensimmäistä kertaa
kokeilin tortilla ohjetta.