sunnuntai 5. joulukuuta 2021
Itsenäisyyspäivän ruokaa ja jälkiruoka
Nopea Tiramisu
Suklaakeksiä (cookies)
1 dl. Vahvaa kahvia.
2-3rkl sokeria
Kuohukermaa tai maitorahkaa johon laitoin hieman sokeria
Kaakaojauhe tai taloussuklaata rouhittuna
Minä tein jälkiruuan; Nopea T´tiramisun
Minä muokkasin hieman ohjetta,laitoin toisenlaisia
suklaakeksejä (Mitä kaapista löytyy)
Paloittelin keksit lasiastiaan ja kaadoin
1/2dl kahvia keksien päälle ja lisäsin
kerma-rahkaseoksen keksien päälle
ja lopuksi ripottelin taloussuklaata päälle.
Minä muuntelin ohjetta ja en laittanut määriä,
minä tein oman pääni mukaan.
Minä ja mieheni juhlittiin itsenäisyyspäivää etukäteen,
ostin valmis kinkun kaupasta ja paistoin lanttulaatikot
eilen siis lauantaina. Punajuuri salaattia oli myös
liisäksi tarjolla ja lisäksi laitoin kuohukermaan punajuuri
lientä ja sitä sai laittaa punajuuri salaatin päällle.
Minä laitan kuvan päivällisestä,oli tarjolla keitetyt perunat,tein kinkulle valkoisen kastikkeen;sulatin oivariinia
kattilassa ja lisäsin vehnäjauhoja ja sekoitin ne keskenään ja lisäsin vettä ja annoin saostua,lisäsin suolaa,
ripaus jauhettua maustepippuria ja hieman yrttiliemi kuutiota ja lisäsin kastikkeeseen hieman ruokakermaa ja annoin
kiehahtaa. Lisäksi tarjolla oli lanttulaatikkoa,minä paistoin ne lauantaina 4.12.2021 ja lisäksi oli punajuuri salaattia,
tein kermasta kastikkeen punajuuri salaatille ja lisäsin punajuuresta nestettä kerman joukkoon.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
4 kommenttia:
Teillä on ollut herkullinen juhla-ateria! Hyvää itsenäisyyspäivää!
Kiitti tiramisun ohjeesta. Menee kokeiluun. 🥰
Nam! herkullinen ateria teillä ollut!
Nautin pyhistä myös ,kun voi syödä juhlavammin.
Hyvää itsenäisyyspäivää!
Kiitos Tarja,hyvää itsenäisyyspäivän iltaa sinulle!
Kiitos Päivi. Minä nautin myös juhlapyhiä niin silloin voi syödä paremmin
ja voi herkutella🤗 Kiitos ja mukavaa alkanutta viikkoa sinulle!
Lähetä kommentti