Olemme kaikin tavoin ahtaalla, mutta emme umpikujassa.
sunnuntai 28. syyskuuta 2014
lauantai 13. syyskuuta 2014
keskiviikko 10. syyskuuta 2014
tiistai 9. syyskuuta 2014
Ihmisen täytyy oppia olemaan itselleen armollinen,
hyväksyä omat puutteensa ja rajallisuutensa.
Ihmisen ei kuulu olla joka hetki vahva tai ssinnikäs,
joskus täytyy olla heikko,rikkinäinen,erehtyväinen.
Rikkinäisestä ihmisestä löytyy herkkyys,
joka pitää ihmisen inhimillisenä, kovassakin myrskyssä,
kiitollisena ainutlaatuisesta elämästä.
hyväksyä omat puutteensa ja rajallisuutensa.
Ihmisen ei kuulu olla joka hetki vahva tai ssinnikäs,
joskus täytyy olla heikko,rikkinäinen,erehtyväinen.
Rikkinäisestä ihmisestä löytyy herkkyys,
joka pitää ihmisen inhimillisenä, kovassakin myrskyssä,
kiitollisena ainutlaatuisesta elämästä.
sunnuntai 24. elokuuta 2014
Omena-Sipuli Maksakastike ( Ruokailijoiden määrän mukaan)
Naudan Maksaa
Omenaa
sipuli
suolaa
öljyä tai oivariinia paistamiseen
Laita teräskattilaan vettä muutama desi ja laita maksaviipaleet kiehuvaan veteen
ja anna maksaviipaleiden kypsyä.
Leikkaa omena ja sipuli ja laita ne paistinpannulle hautumaan.
Halutessasi voit mausta suolalla,mustapippuri(jauhettu)ja fariinisokerilla.
Minä en laittanut mausteita ollenkaan omena-sipuli höystöön,koska se oli
mielestäni hyvää sellaisenaan.
Kun maksaviipaleet on valmiit,tee kastike maksalle.
Maksakastie (Ruokailijoiden määrän mukaan)
Puolikarkeita vehnäjauhoja
oivariinia
suolaa
Ruokakermaa
Tee ruskea kastike,mausta suolalla,lisää hieman ruokakermaa sekaan ja sekoita
kastike hyvin.
Tarjoa keitettyjen perunoiden kanssa,laita omena-sipuli höystö maksan päälle,
on tosi hyvää.
Se on helppo valmistaa.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)




