Nestorin salaisuus
Minä olin töissä ja olin aloittanut päiväni normaaliin tapaan työpaikallani ja
muutamia asiakkaita oli tullut asioille liikeeseen ja palvelin heitä.
Siinä tein jotain ja sitten huomasin Nestorin joka oli tullut myöskin liikkeeseen
yläkerrasta ja hän oli tullut hiljaa niin että en kuullut hänen tuloansa liikkee-
seen.Hän seisoi siinä nurkassa ja seurasi muita asiakkaita ja muutenkin liikkeen
elämää.
Nestori heilautti kättään minulle ja minä tervehdin Nestoria ja jatkoin töiden tekemistä.
sitten Nestori lähti siitä ja käveli ympäriinsä ja katseli tavaroita,hän ei ostanut
mitään vaan muuten katseli.
Kun asiakkaat oli lähteneet ja liike oli hiljentynyt niin minä ja Nestori aloimme
tai minä kuuntelin kun Nestori alkoi puhua minulle ja hän paljasti erään salaisuu-
den jota hän ei ollut kenellekään puhunut.
Nestori kertoi itsestään,monta kertaa olen tullut tänne liikkeeseen jo aamuvarhai-
sella kun myyjiä on töissä ja liikun täällä mutta kukaan ei huomaa minun
liikkumistani sillä minä liikun niin hiljaa että kukaan ei huomaa minun läsnäoloani
ja kuuntelen myyjien puheita niin ettei kukaan huomaa minua ja myyjät luulevat
olevansa keskenään mutta he eivät aavista sitä että kuulen heidän puheensa.
Myyjät puhuvat sellaisia asioita joita he eivät puhu ulkopuolisille ihmisille,
ne puheet ovat kauheita ja pahoja asioita ja myös kylmänväreet käyvät selässä
kuunnellessa heidän puheita.
Minä kysyin Nestorilta mitä he puhuvat ja millaisista asioista?
Nestori muuttui surullisen näköiseksi ja vastasi siihen ja huokasi ja sanoi:
voi kun tietäisit,ne ovat pahoja asioita ja myös ikäviä,hän oli hetken hiljaa
ja sitten hän sanoi minulle:Ystävä ole varovainen ja sitten hän hymyili
surumielisesti ja ensimmäistä kertaa hän silitti hiuksiani.
Nestori ei halunnut paljastaa enempää sillä kertaa,mutta myöhemmin tulin tietämään
mitä Nestori tarkoitti puhuessaan.
Nestori oli vielä vähän aikaa liikkeessä ja hän lähti takaisin yläkertaan,en
nähnyt Nestoria pitkään aikaan ja kuulin että hän oli lähtenyt matkoille
Aulikin kanssa ja en tiedä milloin hän palaa takaisin.
Se oli Nestorin salaisuus joka paljastui minulle ja se että hän on hiljainen
kulkija ja hän näkee ja kuulee enemmän kuin kukaan siellä kävijöistä tietää.
1 kommentti:
Olet taas kirjoittanut Nestorista lisää,oli aika pelottavakin vähän sun tarinasi tälläkertaa,Nestorin salaisuusko siitä jännän teki?
Lähetä kommentti